Maksuton toinen aste säästyi, mutta nuoriin kohdistuvat leikkaukset ovat edelleen kohtuuttomia.

Otsikko: "Kannanotto. Maksuton toinen aste säästyi, mutta nuoriin kohdistuvat leikkaukset ovat edelleen kohtuuttomia." Kuvassa puheenjohtaja Johanna Heikkinen.

Valtionvarainministeriön talousarvioesityksessä vuodelle 2025 on luovuttu kehysriihessä päätetystä maksuttoman toisen asteen rajaamisesta sen vuoden loppuun, jona opiskelija täyttää 18 vuotta. Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry on iloinen, että vaikuttamistyö kantaa hedelmää, ja taloudellisiin vaikutuksiinsa nähden täysin kohtuuttomasta leikkauksesta luovuttiin.

”Maksuton toinen aste säästyi leikkauksilta. On kuitenkin huolestuttavaa, ettei leikkauksen vaikutuksia nähty jo valmisteluvaiheessa. Onneksi hallitus kuuli opiskelijajärjestöjen äänen ja luopui järjettömästä päätöksestään!” iloitsee OSKUn puheenjohtaja Johanna Heikkinen.

Nuoriin kohdistuu kuitenkin edelleen kohtuuttomia leikkauksia. Nuorisoalan järjestöjen rahoituksesta leikataan vähintään 16 %. Kokonaisuudessaan nuorisotyön rahoitukseen (v. 2024 n. 70 miljoonaa euroa) kohdistuvia leikkauksia on noin 6,5 miljoonaa euroa. Lisäksi hallitus päättää budjettiriihessään 3.–4.9. vielä 50 miljoonan euron leikkauksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan.

Maksuttomasta toisesta asteesta kaavaillut leikkaukset siirrettiin koskemaan toisen asteen koulutuksen hankerahoitusta sekä ammatillisen koulutuksen strategiarahoitusta. Ammatilliseen koulutukseen osuvat myös kevään kehysriihessä päätetty 100 miljoonan euron rahoitusleikkaus.

”Nuoret ja ammatillinen koulutus kantavat kohtuutonta taakkaa hallituksen säästötoimissa. 16 %:n rahoitusleikkaus nuorisoalan järjestöiltä tarkoittaa pahimmillaan toiminnan loppumista useammassa merkittävää nuorisotyötä kansallisella tasolla tekevässä järjestössä. OSKU toivoo, että säästöpaineenkin alla leikkauskohteita löydettäisiin muualta, kuin nuorista. Nuorilta ei saa leikata!” Heikkinen toteaa.

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry on mukana Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Nuorilta ei saa leikata! -kampanjaan.

Lisätietoja:  

Puheenjohtaja Johanna Heikkinen johanna.heikkinen@osku.fi 0449776356

Edunvalvonnan asiantuntija Onni Härkönen onni.harkonen@osku.fi 0447050474

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies