Mun ura OSKUssa lähenee loppuaan ja sen kunniaksi tämän vuoden puheenjohtajana pääsen vielä viimeisen kerran ääneen. Tällä kertaa saan kuitenkin keskittyä ihan vaan itseeni. OSKU-vuosilta itselleni tarttunut mukaan monenlaista, mutta tarkemmin ottaen, mitä kaikkea?
Aloitetaan ihan siis ihan alusta. Vaikuttamisesta, tai oikeastaan ihan vaan opiskelijayhdistystoiminnasta mä kiinnostuin alkusyksystä 2016, kun hain mukaan paikalliseen opiskelijakuntaan Oulun ammatilliset opiskelijat - OTTO ry:hyn. Tämä sen takia, että mun mielestä paras keino päästä opiskelijakunnan reissulle mukaan, oli hakea kyseisen opiskelijakunnan hallitukseen. No siitä on nyt vähän yli 4 vuotta, kun mä ensimmäisen kerran kasvattiopiskelijkuntani kautta osallistuin OSKUn tapahtumaan. Kyseessä oli vuoden 2016 liittokokous Turussa ja sieltä kaikki alkoi. Siellä mä ensimmäistä kertaa kuulin, et joillain amiksillakin voi olla oma amisten itsensä omistama valtakunnallinen järjestö, jossa on huippua porukkaa ja joka myös tekee ja saa asioita aikaan. Mutta silloin 2016 kun mä tähän liittoon tulin, niin moni asia oli aika erilailla kuin nykyään.
Nykyistä hallitusta aiempi hallituskausi oli alkanut ja koulutusleikkaukset olivat se todellisuus. Ammatillisen koulutuksen reformia vasta valmisteltiin, arvosteluasteikko oli vielä 1-3, eikä kansalaisaloitteesta maksuttoman toisen asteen eteen ollut vielä tietoakaan. Nykyiset toimijat mukaanluettuna OSKUlla on ehtinyt mun aikana olla viisi eri puheenjohtajaa ja hallitusta, kolme eri pääsihteeriä ja kaikki loputkin toimiston työntekijät ovat tainneet vaihtua jo useampaan otteeseen.
Myös mä olin silloin hyvin erilainen ihminen. Opiskelin vielä tieto- ja viestintätekniikkaa Oulussa. Olin aika ujo, enkä vielä se kuuluisa pojan pyllerö tai edes liiton virallinen jonne. Tai jonne mä kyllä olin, mutta en tämän liiton jonne. Mutta pikkuhiljaa mäkin aloin kehittyä ja uskalsin lähteä toimintaan mukaan aina vähän aiempaa enemmän. Työryhmien, messujen, OsConien, RoadShow’n, hallituspestin, varapuheenjohtajapestin ja melkein loppuun lusitun puheenjohtajapestin jälkeen en enää melkein tunnista sitä 2016 vuoden Iivaria, jolla kuulemma silloin vielä oli sädekehä pään päällä. Siitä vuodesta 2016 on tultu pitkälle ja nyt me ollaan jo asteen verran lähempänä sellaista koulutusjärjestelmää, mikä me amikset aidosti halutaan ja myös ansaitaan. Nykyään reformi on jo voimassa, arvosteluasteikko on 1-5, maksuttoman toisen asteen toteutuminen on kirjattu hallitusohjelmaan ja paljon muita amiksia hyödyttäviä uudistuksia on tapahtumassa. OSKU järjestönä on ottanut valtavia harppauksia kehityksessä eteenpäin, ja me ollaan oltu päivä päivältä parempia just siinä mitä me amikset tehdään. Ja onkin ollut aika mahtavaa nähdä, että ne asiat, jonka eteen on tehty paljon duunia alkaa myös pikkuhiljaa käymään todeksi.
Mun aika OSKUssa ja etenkin tämä vuosi on ollut henkilökohtaisesti mun tähän astisen elämäni rankinta, mut samaan aikaan parasta aikaa, enkä mä vaihtaisi siitä mitään pois. Tai muutaman jutun olisin voinut jättää tekemättä, mutta ei mennä niihin.
No mitä sitten lopulta jäi käteen? Itsevarmuutta, avoimuutta, vähän vahvempaa uskoa tulevaan, erilaisia tulevaisuuden kannalta erittäin hyödyllisiä taitoja ja tietysti niitä unohtumattomia kokemuksia, joita ilman OSKUa ei olisi ollut mahdollista kokea. Tässä neljän vuoden aikana on tullut nähtyä monenlaista. Mä olen esimerkiksi päässyt kiertämään Suomea useaan otteeseen monen kuukauden ajan Helsingistä Ivaloon asti ja vetämään reippaasti yli sata infotilaisuutta meidän järjestöstä välillä satapäisillekin yleisöille. Oon päässyt tapaamaan lukuisia vaikuttavia henkilöitä, kansanedustajia, ministereitä ja jopa Suomen tasavallan presidentin. Välillä ollaan juhlittu aika lujaa ja välillä taas ihmetelty, kun aamulla kiertueella herätessä ulko-ovella on ollut vastassa poroja. On päästy tekemään kaikkea hullua, niin kuin oltu eduskuntatalon edessä osoittamassa mieltä tai hetken mielijohteesta ajettu Helsingistä Rovaniemelle ihan vaan telttailemaan, ja tietenkin talvella.
Mutta mitä ihan aidosti jäi käteen? No, toinen koti. Sellainen, mihin voi aina tulla ja jossa on viihtynyt. Eli aivan valtavan iso joukko ihmisiä. Sellaisia tyyppejä, jotka on omalta osaltaan näytelleet aivan valtavan isoa roolia siinä, että musta tuli juuri tällainen henkilö, kuin mä nyt oon. Ihmisiä, jotka on opettanut mulle asioita kananmunan rikkomisesta omien tunteiden käsittelyyn. Ihmisiä, joihin on voinut aina tiukan paikan tullen turvautua ja jotka on aina olleet valmiina auttamaan mua silloin, kun sille on ollut tarvetta. Ystäviä, joiden kanssa on koettu monia unohtumattomia hetkiä ja naurettu ihan liikaa. Luulisi, että sellaisia ihmisiä on harvassa, mutta tässä liitossa niitä on oikeastaan aika paljon. Ja sellaisia tyyppejä ovat tänä vuonna olleet myös mun mahtavat toimiston työkaverit!
Ja nyt kun mä tätä kokonaisuutta ajattelen, niin sitä kaikkea, mitä tämä liitto on mulle antanut, ei voi edes käsittää. Se on jotain sellaista, mitä ei mistään muualta saa, eikä sitä voi rahalla ostaa. Se, että meillä amiksilla on olemassa meidän amisten perustama ja omistama yhteisö, joka aidosti muuttaa ja kehittää ihmisiä, on meille toinen koti ja pitää meidän puolia, niin se on jotain aivan huikeaa. Mutta vaatii kuitenkin myös paljon rohkeutta lähteä mukaan toimintaan, jossa kaikki ihmiset ovat sulle tuntemattomia, vaatii paljon rohkeutta uskaltaa esiintyä suuren yleisön edessä tai sanoa oman mielipiteensä ääneen seurassa, jossa kaikki muut on ollut sua kauemmin toiminnassa mukana. mutta ennen kaikkea vaatii paljon rohkeutta poistua omalta mukavuusalueelta ja kehittää itseään. Ja sitä rohkeutta on tää liitto pullollaan.
Joten, jos nyt jotain haluatte tästä vuodatuksesta muistaa, niin muistakaa se, että jos haluaa kehittyä ja saavuttaa elämässään unelmia, niin se vaatii rohkeutta. Rohkeutta tulla pois omalta mukavuusalueelta ja hypätä tuntemattomaan. Mä toivon ja myös uskon, että teistä mahtavista amiksista jokainen saa tästä liitosta jotain itselleen. Oli se sitten rohkeutta tai vaikka se toinen koti, niin se on teistä itsestänne kiinni. Muistakaa käyttää se tilaisuus. Ja jos nyt joku miettii, että onko haikea olo vihdoin jättää tämä liitto ja siirtyä elämässä eteenpäin, niin ei. Mutta se johtuu vaan siitä, että mä tiedän, etten ole vielä pitkään aikaa OSKUsta poistumassa eikä OSKU minusta.
Näillä sanoilla, haluan vielä kerran kiittää OSKUa ja kaikkia oskulaisia, siitä mitä mä olen tältä liitolta saanut. Toivottavasti mä olen pystynyt antaa myös jotain takaisin. Kiitos.
Iivari Korkala
OSKU ry:n puheenjohtaja 2020
