Blogivuorossa OSKUn edunvalvonnan koordinaattori Emma. Emma kirjoittaa blogissa omia ajatuksiaan ammatillisesta koulutuksesta.
Aloitin OSKUlla edunvalvonnan koordinaattorina viime vuoden lopulla. Siitä hetkestä asti, kun syyskuussa bongasin työpaikkailmoituksen tehtävästä olin innostunut ja häkeltynyt, että jokin työ voi kuulostaa niin mielekkäältä. Oli unelmieni täyttymys saada työ ja päästä tekemään amisten edunvalvontaa. Olen aina kokenut ammattiin opiskelevien etujen puolustamisen tärkeäksi, mutta sen merkitys itselleni syveni huomattavasti enemmän päästyäni sisään työhön. Työ on saanut myös itseni tarkastelemaan kriittisemmin omia valintojani koulutuspolullani.
Yläasteella kotitalouden myötä innostuin todella paljon kokkaamaan ja jo seitsemännellä luokalla ajattelin hakevani opiskelemaan kokiksi peruskoulun jälkeen. Ajatus vahvistui kahdeksannella luokalla ja myös opettaja huomasi tämän ja otti mukaan vierailuille oppilaitokseen, vaikka varsinaiseen yhteishakuun oli tuolloin vielä yli vuosi aikaa. Yhdeksännellä luokalla syttyi vahva palo vaikuttamiseen ja aloin punnita uudestaan valintojani toisen asteen koulutuksen suhteen. Lähdin todella nopeasti mukaan nuorisopolitiikkaan ja haaveet tulevaisuuden ammatista suuntautuivat politiikan ympärille.
Oli vaikea valinta päättää, minne lopulta hakea. Kaksoistutkinto oli vahvana mielessä, mutta minun annettiin ymmärtää, että se olisi todella raskas valinta etenkin, kun merkittävä osa ajastani meni järjestöissä toimimiseen. En kokenut suoranaista painostusta, mutta keskusteluissa kävi ilmi, että opinto-ohjaajan mielestä lahjani menisivät hukkaan ammatillisessa koulutuksessa ja politiikkaa varten lukio olisi oikea valinta. Päädyin kovatasoiseen lukioon ja ajattelin automaattisesti tähtääväni yliopistoon.
Lukiolaisten liitto on oma kasvattijärjestöni ja lukiovuodet mieleenpainuvimpia elämässäni. Opiskelijakuntatoiminta oli parasta antia ja huomasin istuvani usein enemmän kokouksissa kuin tunneilla. Itse opinnoista koin usein ristiriitaa, en päässyt samalle tasolle kuin aiemmin suorituksissani ja huomasin löytäväni vahvuuteni käytännönläheisistä harjoituksista. Lukiossani kuitenkin lähes poikkeuksetta kaikki tähtäsivät yliopistoon ja vielä lukion lopulla se oli myös oma suunnitelmani. Vasta välivuoden jälkeen ymmärsin, että ammattikorkeakoulu olisi minulle sopivin vaihtoehto. Viimeistelen nyt parhaillaan myynnin tradenomin opintoja ja heti opintojen alussa huomasin, miten paljon paremmin pystyn omaa osaamistani hyödyntämään käytännöllisten tehtävien parissa.
Työni kautta olen onnekseni saanut huomata, että ammatillisen koulutuksen arvostus kasvaaa ja että sitä halutaan aidosti kehittää jatkuvasti hyvin monilla eri yhteiskunnan tasoilla. Tästä huolimaitta vuodesta toiseen ammatillinen koulutus joutuu kilpailemaan arvostuksesta lukiokoulutuksen kanssa. Kyseessä on toisistaan erillisiä tehtäviä toteuttavat koulutusmuodot, joista on mahdollisuus jatkaa valitsemaansa jatkokoulukseen. On surullista huomata, miten käytännön työn tekeminen ei saa aina tarvitsemaansa arvostusta. Tänä keväänä olleiden poikkeusolojen keskellä käytännön työn tekijät pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja suuri osa heistä on valmistunut ammatillisesta koulutuksesta.
Yhdenkään nuoren tai aikuisen ei tulisi jättää tulevaisuudessa hakeutumatta itselleen mielekkääseen ammattiin sen vuoksi, koulutusta ei arvosteta. Vastakkainasettelulla tai perusteettomalla vertailulla ei nyt tai tulevaisuudessakaan saavuteta mitään, vaan on yhteiskunnan ja jokaisen yksilön etu löytää kaikille mielekäs ja omia vahvuuksia tukeva opintopolku. Niin kauan kuin ammatillisen koulutuksen riittävä arvostus näkyy enemmän juhlapuheissa kuin käytännön teoissa ja kehittämisen sijaan se nähdään ensimmäisenä leikkauskohteena, riittää minulla töitä. Ehkäpä rohkenen itse myös hakeutua 10 vuoden takaisen haaveeni pariin kokiksi. Nyt tiedän kokin ammatin olevan yhtä arvokas kaikkien muiden ammattien rinnalla eikä olisi hetkeäkään oman osaamiseni hukkausta – päinvastoin.
