Mun puuhailu somessa alkoi oikeastaan siitä, kun aloitin aikoinaan Omniassa opiskellessani mobiilioppimishankkeessa. Siihen sai vapaaehtoisesti ilmoittautua opiskelijoita. Meille sitten annettiin iPadit, joiden kautta me työskenneltiin ja toteutettiin opiskelusta erilaisia materiaaleja. Aluksi tehtiin esimerkiksi videoita siitä, miten tehdään erilaisia erikoiskahveja, ja sitten erilaisia diaesityksiä sun muita samoista koulutöistä.
Tällä iPadilla sitten latasin Instagramin ja muut sovellukset, joihin jäinkin melko lailla koukkuun! Rupesin aktiivisesti päivittelemään kuvia ja jossain vaiheessa tuli se hetki, kun ruvettiin kaveriporukalla miettimään, millaista videoblogien tekeminen olisi. Siitä se idea sitten jäi mun päähän, ja jossain vaiheessa innostuin siitä niin paljon, että pistin kameran pyörimään ja latasin kyseisen videon YouTubeen. Tämä video on siellä vieläkin! Videoista tuli ajanmyötä sitten harrastus, elämäntapa ja nykyään jopa työ, jolla voin elättää itseni.
Videoiden tekemisessä pidän eniten siitä, kuinka vapaat kädet hommassa on. Aihe, josta puhuu, voi olla ihan mikä vaan, ja sen voi esittää ihan millä tavalla vaan. Videon voi kuvata vaikka miljoona kertaa uudelleen jos siltä tuntuu. Siinä ei kannata ottaa liikaa stressiä ja paineita, vaan antaa itsensä tulla aidosti esille. Totta kai kannattaa ihan maalaisjärjellä miettiä, mikä on fiksua ja mikä ei. Hankalaa on kaikkien ihmisten miellyttäminen - se ei ole
ikinä
mahdollista. Aina on joku joka ei tykkää tavasta jolla esität asian, mielipiteestäsi tai kuvakulmasta. Siitä ei kannata sen enempää myöskään stressata.
Silloin kun ”tubettaminen” ei ollut vielä niin arkista, ja Suomessa oli vain muutama joka sitä harrasti, oli se omasta näkökulmastani myös hiukan erilaista. Kun itse aloitin, minua ei ehkä niinkään pelottanut mitä siitä tulee - vaan se otetaanko mut hyvin vastaan. Ja sitten kun huomasin, että tuli hyvää ja rakentavaa palautetta, rupesi kiinnostuskin samalla kasvamaan. Ajan myötä kiinnostuksen ja omien tavoitteiden myötä tuli hommattua parempi kamera, mikki ja nykyään jopa taustakangas ja spottivalot. Tavoitteisiin kuului esimerkiksi se, että videoista tulisi mielekkäämpiä katsoa, äänen- ja kuvanlaatu olisi parempi ja videoiden sanomat selkeämpiä. Jospa sitä joku päivä vielä oppisi muokkaamaan videoita kunnon ohjelmilla, niin niistä saisi vielä mielenkiintoisempia kuin mun nykyään käyttämällä iMoviella.
Noin vuosi sitten mä jo luulin ja varauduin siihen, että tämä somehömpötys olisi loppunut. Päinvastoin: nykyään isommatkin yritykset käyttävät enemmän rahaa sosiaalisen median puolella kohdennettuun markkinointiin - ja saavat näin halvemmalla jopa isomman katsojakunnan, kuin jos panostaisivat saman määrän rahaa esimerkiksi telkkariin. Enemmän ja enemmän ihmisiä ohjataan sosiaaliseen mediaan jollain tavalla: ”Lataa tämä sovellus, niin saat lisää parkkiaikaa!”
Mun mielestä on siistiä, että omalla harrastuksella voi elättää itsensä, mutta en todellakaan halua, että mun koko elämä perustuu someen. Mitäs sitten, jos joku hakkeroi kaikki mun tilit ja poistaa ne? Mitäs sitten? Yhtäkkiä ei olisikaan mitään, mistä tulisi tuloja, eikä olisi sitä paikkaa, johon ladata videoita ja kirjoitella päivityksiä. Välillä onkin ihan hyvä tehdä muutakin kuin somettaa - ja näistä syistä olen itsekin tällä hetkellä jatko-opiskelemassa ja aion myös hakea itselleni mieluista työtä somemaailman ulkopuolelta.
On viihdyttävää, koukuttavaa ja välillä jopa kiinnostavaa selata erilaisia sovelluksia puhelimella ja katsella mitä tapahtuu muualla maailmassa. Silti mielestäni on kivempaa olla ulkona ja pelata frisbeegolfia, ottaa aurinkoa ja nauttia ylipäänsä siitä hetkestä jossa on. Some voi olla ammatti, harrastus tai elämäntapa - mutta ei koko elämä.
teksti: Mikael Sundberg (Instagram: @sundbergmikael / YouTube: @mikirotta)
Kirjoittaja on tubettaja, Omniasta valmistunut kokki ja restonomiopiskelija.
